Kuntalaisten kädenjäljen pitää näkyä päätöksissä

Salon Seudun Sanomat 10.10.2018

”Järki ei ole yhden päässä, vaan se on tasaisesti pitkin kylää.” Tämä vanha sanonta on ajankohtaisempi kuin ehkä koskaan. On ollut ilo ja kunnia saada olla hyväksymässä uutta kaupunkistrategiaa, missä Salon kaupunki haluaa vahvasti osallistaa kaupunkilaiset päätöksentekoon. Se on tervetullutta ja tätä päivää. Ylhäältä päin annetut valmiit ratkaisumallit eivät uppoa tämän päivän aktiivisiin kuntalaisiin, vaan päätöksissä täytyy näkyä kuntalaisten vahva kädenjälki. Näin on strategiassa myös määritelty.

Kuntademokratialla tarkoitetaan kansanvaltaa kunnissa. Tätä peilaten myös lasten ja nuorten keskusteluun osallistumisen mahdollisuuksia täytyy kehittää. Nuoren kuntalaisen tullessa äänestysikään, varhain istutettu siemen oman vaikuttamisen mahdollisuuksista alkaa kantaa hedelmää.

Kuntademokratian vahvistamiseksi tarvitaan asennemuutosta. Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen täytyy nähdä mahdollisuutena, joka kehittää, paitsi kaupunkia, myös koko yhteiskuntaa. Toimiva kuntademokratia innostaa parhaimmillaan kuntalaiset yhteiseen päätöksentekoon yhdessä viranhaltijoiden ja kuntapäättäjien kanssa.

Omien havaintojeni mukaan kuntalaiset ovat valmiita osallistumaan kaupungin kehittämiseen ja tämä haastaa kaupungin viranhaltijat sekä myös meidät päättäjät kuuntelemaan entistä herkemmin kuntalaisten ääntä. Kuntalaiset haluavat edistää itselleen ja läheisilleen tärkeitä asioita, joten on entistä tärkeämpää, että kuntalaiset ovat mukana palveluiden suunnittelussa ja vaikuttavat päätöksentekoon. Onnistuneita ratkaisuja saadaan aikaan vain, kun eri toimijat ovat aidossa vuorovaikutuksessa keskenään. Avoimuus päätöksenteossa vahvistaa luottamusta.

Kaupungin asukkaiden oma tieto ja asiantuntemus arjesta luovat vahvan pohjan kaupunkia kehittäville päätöksille. Kaupunkilaisten ja päättäjien avoin yhteistyö luo parhaat mahdollisuudet menestyä kaupunkina tulevaisuuden haasteissa. Kyse on yhteisestä vastuunkannosta. Kunnan itsehallinnon perusajatus on, että kuntalaiset hoitavat yhdessä yhteisiä asioita. Toimiva ja kehittyvä kaupunki syntyy ainoastaan päättäjien ja kuntalaisten rakentavalla yhteistyöllä. Annetaan Salon kaupungin uuden strategian nyt jalkautua ja olkoon uuden oppimisympäristön suunnittelu ja toteutus malliesimerkki toimivasta kuntademokratiasta.

Johanna Riski

kaupunginvaltuutettu (kesk)