Salon Seudun Sanomat 18.2.2021

Sodat ja pula-ajan kokenut edesmennyt satakuntalainen mummuni opetti meitä 70-luvulla syntyneitä lapsenlapsiaan, että ruualla ei leikitä. Ruokapöydässä jos joku intoutui ruuan kanssa temppuilemaan, saimme kuulla aina uudelleen tarinan, jossa lapsi oli mennessään heitellyt ruisleipiä ja hypellyt niiden päälle, kunnes maa nielaisi hänet. Pelottava, mutta toki opettavainen tarina, jonka opetus oli se, ettei ruualla leikitä. Mummu tarjosi meille aina välillä pula-ajan ruokia ja lautaselta löytyi klimppisoppaa, suolamolloa ja leipäressua. Hän huolehti osaltaan, ettei jälkipolvilla tietoisuus pula-ajasta unohtunut. Ruoka oli pyhä asia ja ruokaa arvostettiin.

Surullisena seuraan tämän päivän suomalaista ruokakeskustelua. Ajalle tyypillinen ääriajattelu ja poteroista huutelu on vallannut tilansa myös siinä. Milloin ruuasta on tullut lyömäase ja julkista ruokakeskustelua repivä voima? Ilmiö on syntynyt aikana, jolloin yhteiskuntamme on ollut vahvimmillaan ja osoittaa sen, että täydellä vatsalla on helppo huudella. Silmiä avaava sanonta on ”yhteiskunta on kolmen aterian päässä anarkiasta”.

Valitettavasti meillä Suomessakin on poliittisia voimia, jotka pyrkivät oman mieltymyksensä ja ideologiansa kautta vaikuttamaan jo julkisten ruokalistojenkin sisältöön. Herkästi vedotaan ilmastomuutokseen, ruuantuotannon ekologisuuteen ja vahvasti ihmisten omatuntoon. Suomalaisia ravitsemussuosituksia arvostellaan liian konservatiivisiksi ja jo vakiintuneesti keskustelun tikunnokkaan on raaka-aineista nostettu liha ja maito. Viljelijäväestöön kuuluvat joutuvat seuraamaan julkista keskustelua huolestuneina, yrittäen samalla puolustaa elinkeinoaan aina uudelleen ja uudelleen. Vellovia väitteitä oiotaan tutkitulla tuoreella tiedolla suomalaisen ruuantuotannon ja lähiruuan vastuullisuudesta. 

Julkisten keittiöiden suurin asiakasryhmä ovat lapset ja vanhukset. Pyrkimys ajaa yhteiskunnassa haavoittuvammassa asemassa olevat pakkovegaanisuuteen paitsi huolestuttaa myös puistattaa minua. En puutu yksittäisten ihmisten enkä perheiden ruokavalintoihin. Siihen minulla ei ole millään muotoa oikeutta, enkä myöskään sitä halua tehdä, sillä pidän itsekin oikeuden toteuttaa minulle parhaiten sopivaa ruokavaliota. Siihen puutun mitä meidän sekasyöjien kanssa samaa ruokavaliota noudattaville läheisillemme julkisessa ruokapöydässä tarjotaan. Siinä missä vegaanilla katsotaan olevan oikeus vegaanisuuteen, sekasyöjällä on varmuudella oikeus lihaan ja maitoon. On hyvä muistaa, että viralliset ruokasuosituksemme kestävät kriittisen tarkastelun ja siihen voimme myös luottaa.

Se mitä julkisessa keittiössä Salossa valmistetaan, siitäkin päätetään paikallisesti ja elintarvikehankintoja ohjataan hankintapoliittisella ohjelmalla. Kotimaisista raaka-aineista koostetaan monipuolisia ja ravintorikkaita ruokalistoja moneen eri makuun ja ravinnontarpeeseen. 

Ei ole aivan sama, mitkä tahot näistäkin asioista päättävät.

Johanna Riski

kaupunginvaltuutettu (kesk.)

Salo